Sulje
Hyötyä tulevaisuuteen

Aktiivinen toiminta kokoomusnuorena järjestömme eri ulottuvuuksilla antaa myös upeita eväitä tulevaisuuteen monipuolisen käytännön kokemuksen muodossa. Työelämässä erityistä arvoa annetaan erilaisille luottamustoimille ja oma-aloitteiselle kouluttautumiselle. Kokemusta kertyy ollessa aktiivisesti mukana kokoomusnuorissa.

Pääset etenemään erinomaisesti Kokoomusnuorten luottamustehtävissä. Voit aloittaa paikallisyhdistyksessä, jatkaa myöhemmin aluejärjestön tai piirijärjestön vaikuttajana tai edetä jopa valtakunnallisen liittomme arvostetuille luottamuspaikoille.

Kokoomusnuorilla on myös erinomaiset verkostot kansainvälisiin nuorisojärjestöihin. Voit osallistua suuriin monikansallisiin kokouksiin ja näin päästä vaikuttamaan maailmanlaajuisesti. Kielitaitosi kehittyy ja saat työelämässä arvostettua kansainvälistä kokemusta.

Nuoria kokoomuslaisia istuu lisäksi useissa kunnanvaltuustoissa. Aktiivisuus vaalien aikaan voi hyvinkin poikia lautakuntapaikan ja muita kunnallisia luottamustehtäviä. Mukaan voit lähteä joko itse ehdokkaana tai mieleisesi ehdokkaan vaalitiimissä.

Ei pidä myöskään unohtaa, että työmarkkinoilla suhteet ja hyvät verkostot ovat aina eduksi. Aktiivisena kokoomusnuorena voit hyvin pyytää vaikkapa vaalipiirisi kansanedustajaa suosittelijaksesi.

Kokoomuksen Nuorten Liitto myös työllistää noin parikymmentä nuorta kokoomuslaista!

Kokoomusnuoret