Sulje
Vaikuttajia
Hansku

Nimeni on Hansku Tasanen

Liityin kokoomusnuoriin 2004

Toimin tällä hetkellä Kokoomuksen järjestösihteerinä Kaakkois-Suomessa.

Kokoomusnuoret ovat vaikuttaneet elämääni siten, että olen saanut luotua loistavia kontakteja ja upeita ystävyyssuhteita sekä saanut monia mahtavia kokemuksia, jotka kaikki yhdessä ovat tehneet minusta juuri sen mitä nyt olen. Eli vaikutus on kaiken kaikkiaan ollut väkevä, ihana ja eteenpäin vievä.

Kokoomusnuorten kautta olen päässyt vaikuttamaan sekä työntekijänä että luottamustehtävissä Kokoomusnuorissa. Niiden tehtävien kautta olen saanut olla mukana niin paikallisyhdistyksissä, aluejärjestöissä, piireissä kuin valtakunnallisella tasolla vaikuttamassa ja ennen kaikkea tekemässä voimallista politiikkaa ja järjestämässä vaikuttavia tapahtumia. Kannanottoja, aloitteita, strategioita, toimintasuunnitelmia jne. on tullut vuosien saatossa kirjoiteltua aika iso nippu. Ei pidä myöskään unohtaa lobbausta, mikä on hirmu kivaa myös – ja tärkeää. Toki pidän myös arvossa niitä luottamustehtäviä, joihin olen päässyt muissa järjestöissä Kokoomusnuorten toiminnassa mukana olemisen ansiosta.

Paras muistoni Kokoomusnuorista kyllähän se varmasti on tuo Politiikan Approbatur Ala-Lemun kartanolla. Koko viikko kaiken kaikkiaan on kokemus, jota en koskaan tule unohtamaan: erinomaiset alustajat, rakentavia väittelyitä, hyviä tyyppejä, poliittisten näkökulmaerojen hiontaa, maukasta ruokaa, loistavaa seuraa, käsittämättömän pitkiä muistiinpanoja, Isänmaallinen luonto, todella pitkiä luentopäiviä, naurua ja kinastelua, hienoja teemabileitä, meriveden kastelemia vaatteita (mitään en ole tehnyt – ihan vähän vain myöhästyin), omien ajatusmallien uudelleenmuokkausta ja paremmaksi barbamamaksi muuttumista. HYVÄ!

Suosittelisin tätä lukeville liittymistä Kokoomusnuoriin siksi, että kokoomusnuoriin liittyminen kannattaa jos haluat saada itsellesi vaikutusvaltaa, kontakteja, upeita ystäviä ja unohtumattomia onnistumisenkokemuksia sekä hauskoja yhdessäolon hetkiä. Liittymisen lisäksi kannattaa olla toiminnassa aktiivisesti mukana, sillä Kokoomusnuorten toiminnasta löytyy aivan taatusti jokaiselle ihmiselle omin tapa tai keino päästä tekemään politiikkaa, verkostoitumaan ja ennen kaikkea pitämään hauskaa!

Muita vaikuttajia
Kokoomusnuoret